22.11.2009 18:05:52, Osoite 38.107.191.83

Takaisin

Juoksuharrastuksen aloittaminen
Vaikka juoksu monesti näyttää (ja ehkä jopa joskus onkin) yksilölajilta, sen ei tarvitse olla sitä. Juoksuharrastuksen aloittamisessa kannattaa lähteä mukaan porukkaan, jolloin porukan kannustuksella harrastuksen aloittaminen on huomattavasti helpompaa. Alla muutama hyvä vinkki, mitkä kannattaa pitää mielessä ettei harrastus lopahda heti alkuunsa. Juoksu on kuitenkin erittäin monipuolista liikuntaa!

Yleensä kaikki juoksua aloittelevat juoksevat ihan liian kovaa. Oikeasta juoksuharjoittelun nopeudesta on puhuttu paljon, mutta yleiseksi nyrkkisäännöksi 3/4 lenkeistä kannattaa ottaa käyttöön PPP -sääntö. PPP tarkoittaa sitä, että juostessa pitää pystyä puhumaan. Kun juostessa pystyy puhumaan, on sykkeet mitä tahansa, voidaan puhua oikeasta peruslenkin harjoittelutasosta.

Ei saa ahnehtia, liikkeelle lähdetään varovasti ja vähän kerrallaan. Jos heti aloittaa liian pitkistä ja raskaista juoksulenkeistä, tulee ainoastaan paikat kipeiksi ja tämä tekee harrastuksen harjoittamisesta mahdotonta. Hyvä tapa aloittaa on esimerkiksi yhdistää kävely ja juoksu sopivassa muutaman minuutin vuoroissa.

Hyvin pian pystyy juoksemaan pitkiäkin matkoja yhteenmenoon. Tulokset näkyvät siis nopeasti, mutta maltti on tässäkin lajissa kuitenkin kaikista tärkeintä, koska pitkälle on silti pitkä matka. Tee itsellesi tavoitteita, jotka on mahdollista saavuttaa. Riittävän pienet tavoitteet näkyvät nopeammin, pitävät motivaatiota yllä ja, mikäli jostain syystä jäävät toteutumatta, eivät harmita niin paljon. Hyvänä esimerkkinä voisi olla joku tietyn mittainen viikottainen testilenkki, jonka tuloksia pystyy vertailemaan helposti - on ne sitten lenkin ajat tai keskisykkeet.

Hyvää lisämotivaatiota tuo uusien varusteiden hankinta. Vaikka varsinaisesta välineurheilusta ei olekaan kysymys, löytyy juoksuun liittyviä varusteita todella laajalti. Lopulta näistä lisävarusteista (kengät pois lukien) ei välttämättä ole apua, mutta motivaatiota kasvattaa huimasti esimerkiksi sykemittari, jolloin jokaisen lenkin suoriutumisesta on faktatietoa. Tämän avulla kehityksen seuranta on huomattavan helppoa ja edistyminen näkyy heti.
Copyright (c) 2008-2009 Tervassa Juoksijat

Get Firefox! Get Thunderbird!

Palvelin sovellus on nimeltään Home Web Server. Se on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta.