21.11.2009 9:43:18, Osoite 38.107.191.84

Tervassa Juoksijat
Tervassa Juoksijat on rekisteröimätyn yhdistys, jonka kaikki jäsenet harrastavat, ovat harrastanaeet tai on tavoitteena aloittaa harrastaa lenkkeilyä ja/tai juoksua Tervakoskella. Oikeastaan juoksukin on sivuseikka.. Harrastaa mitä harrastaa, kunhan asuu Tervakoskella. Kaikki jäsenet ovat tasavertaisia kaikkiin yhdistyksen päätöksiin (joita ei ole, eikä tule), tempauksiin ja saa muokata sivustoa kuten parhaakseen näkee. Yhdistyksessä siis ei vallitse minkäänlaista demokratiaa, koska yhdistys ei varsinaisesti tee mitään. Jos siis asut Tervakoskella ja ajatus juoksemisesta tai muusta urheilusta on käväissyt mielessäsi jostain ihmeellisestä syystä, kannattaa harkita osallistumasta Tervassa Juoksijoiden kunnianhimoiseen ja päättäväiseen joukkoon.

Tervassajuoksijoiden siemen kylvettiin, kun kaksi tervakoskelaisnaista päätti helmikuussa 2005 lähteä HCM:lle. Fiksu lenkkeily toi tulosta ja seuraavana vuonna HCM juostiin jo isommalla porukalla. Vuonna 2007 maaliintulon jälkeen keksittiin porukalle nimi, Tervassajuoksijat, kotikylän kutsumanimestä ja joskus tahmealta tuntuvasta juoksusta. Vuonna 2008 perustettiin kotisivut ja juoksupaitoihin painettiin logot. Sittemmin mukaan on tullut enemmän extreme-urheilua ja siitä innostunutta porukkaa.

Nimi Oma sivu Blogi Muuta
Coutentacis Sari 21.10.2009 15:22:28 4.11.2009 20:59:36
Coutentacis Aleksi 21.10.2009 15:21:32 4.11.2009 20:59:46
Heino Tiina 20.6.2009 7:26:18 16.6.2009 20:14:08
Ihalainen Kirsi 20.6.2009 7:25:24 19.5.2009 7:26:08
Juote Timo 20.6.2009 7:26:32 19.5.2009 7:15:40
Koskinen Saija 4.11.2009 21:01:02 4.11.2009 21:03:54
Leppänen Eila 20.6.2009 7:23:52 19.5.2009 7:25:18
Leppänen Jouko 20.6.2009 7:24:46 19.5.2009 7:25:50
Lindqvist Tom 15.11.2009 23:15:24 15.11.2009 23:28:02
Niemi Heidi 20.6.2009 7:24:26 19.5.2009 7:25:42
Niemi Sami 20.6.2009 7:26:02 20.5.2009 16:10:00
Parkkinen Tuula 20.6.2009 7:27:08 20.5.2009 16:10:32
Parkkinen Esa 20.6.2009 7:24:06 19.5.2009 7:25:34
Pikivirta Ari 15.11.2009 16:36:20 4.11.2009 7:20:28
Pulkki Eija 20.6.2009 7:23:36 19.5.2009 7:25:12
Pulkki Juha 20.6.2009 7:25:08 19.5.2009 7:26:00
Rahkamaa-Alingué Kreettaliisa 20.6.2009 7:25:42 20.5.2009 16:09:50

Taustavärien selitykset:
21.11.2009henkilön sivua tai blogia on muokattu viikon sisällä

Oletko kenties uusi Tervassa Juoksija? Linkistä edellä saat auki lomakkeen, jolla voit liittyä Tervassa Juoksijoihin.

Ota yhteyttä mikäli haluat tietää lisää Tervassa Juoksijoista. Joku meistä palaa asiaan heti kun on huomannut pyyntösi.
Copyright (c) 2008-2009 Tervassa Juoksijat

Get Firefox! Get Thunderbird!

Palvelin sovellus on nimeltään Home Web Server. Se on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta.