22.11.2009 4:58:11, Osoite 38.107.191.83

Tulokset, Ensimmäinen kotirata 2008
Nimi Matka Aika
Jouko Leppänen 8916m 52:03
Mikko Leppänen 5201m 30:35
Heidi Niemi 10402m 56:54
Olli Niemi 5201m 33:00
Aleksi Parkkinen 1700m
Samuli Parkkinen 5201m 32:03
Tuula Parkkinen 7390m 44:03
Ari Pikivirta 21547m 1:47:55
Oskari Pikivirta 5201m 29:21

Kotirata 2008
Ensimmäinen Kotirata-kisa juostiin vaihtelevissa keliolosuhteissa. Lähtöhetkellä oli pilvistä, jonkin ajan kuluttua alkoi tihuuttaa, sitten ukkostaa ja sataa kaatamalla, mutta Arin tullessa maaliin aurinkokin jo melkein pilkotti pilvien takaa.

Kävi lopulta niin, että kaikki täysi-ikäiset juoksijat voittivat oman sarjansa. Jokaisella oli oma matkansa, joka vaihteli 7-21,5 km;n välillä. Alakouluikäiset pojat etenivät kukin hienosti 5,1 km, Oskari Pikivirta tuli maaliin ensimmäisenä ja huippuajalla. Aleksi Parkkinen juoksi muutamia kierroksia ja illan aikana innostuivat kirmailemaan myös Henna Vainikainen ja Justus Siltola.

Kannustusjoukoissa olivat ei-juosseet Leppäset, runsaasti pikkutyttöjä sekä juoksijoita mahtavalla musiikilla ja Suomenlipulla (ja vähän Ranskankin) säätä uhmaten tsempannut Siltolan Juha. Taisi Juhan mankkakin lopettaa toimintansa kovimmassa sadekuurossa, kun herrasmies lähti kierrokselle suojatakseen naapurinnaista sateenvarjollaan...

Leppäset laskivat kierroksia, niin että ainakin alle 10 km juosseet tiesivät koko ajan missä mennään. Pisimpään radalla viihtynyt Ari joutui turvautumaan rannetietokoneeseen. Kaiken kaikkiaan siis varsin mallikkaasti sujunut tapahtuma.



Copyright (c) 2008-2009 Tervassa Juoksijat

Get Firefox! Get Thunderbird!

Palvelin sovellus on nimeltään Home Web Server. Se on ilmaiseksi ladattavissa tästä osoitteesta.