
|
| Tulokset, Toinen kotirata 2008 |
Toinen kotirata 2008 on nyt juostu.
Keliolosuhteet olivat upeat ja saatiin jopa kevyttä lumisadetta niinkuin kunnon talvikelillä kuuluukin.
Juoksureitti oli paikoittain jäässä, mutta se ei haitannut etenemistä. Päinvastoin, osa juoksijoista
suorastaan nautti näistä jäisistä osuuksista.
Vaikka vaativa epävakainen talvikeli verotti osan halukkaista osallistujista sängynpohjalle,
jokainen, joka onnistui välttämään pahimman sairastelun ja osallistui pääsi maaliin ja saavutti
asetetun tavoitteensa. Osa jopa onnistui omia odotuksiaan paremmin. Asiallisesti opastettu juomapaikka ja sen
läheisyydessä olevat muut kisaan järjestetyt toiminnot herättivät kiinnostusta runsaslukuisessa
määrässä ohikulkijoita, mutta myös takasivat juoksijoiden mahdollisuudet haasteessaan.
Jälleen kerran loistavasti sujunut tapahtuma! Ilman suurempia jälkipelejä aiheuttanut tapahtuma
saa varmasti jatkoa jo 2009 keväällä uudella kotiradalla.
Alla tapahtumaan osallistuneita. Kierrosluvuista ei kannata päätellä mitään, koska suurimmalle
osalle kierrokset kertyivät 2h aikana, ei 2h kestävänä suoritteena.
|
| Nimi |
Kierrokset (2,5km) |
| Kirsi Ihalainen |
|
| Eila Leppänen |
lähes 8 |
| Mikko Leppänen |
4 |
| Jouko Leppänen |
4 |
| Heidi Niemi |
lähes 8 |
| Olli Niemi |
4 |
| Sami Niemi |
yli 8 |
| Tuula Parkkinen |
|
| Oskari Pikivirta |
5 |
| Ari Pikivirta |
yli 8 |
| Eija Pulkki |
3 |
| Anttoni Tukia |
3,5 |
|
|
| Kuvia |
|
|